Läänin Kuljetus Oy:n varsinainen yhtiökokous järjestetään Turussa 20. toukokuuta 2023
Mullos-verkkokaupan toiminta päättyy
Läänin kuljetus on päättänyt panostaan henkilökohtaiseen asiakaspalveluun ja keskittää kaiken myynnin asiakaspalvelu- ja myyntitiimille. Mullos-verkkokauppa toimintoineen ja sen kautta tehtävät tilaukset ovat loppuneet.
Verkkolaskutusosoite muuttuu
Olemme siirtyneet ostolaskujen sähköiseen käsittelyyn ja verkkolaskujen vastaanottoon tehostaaksemme laskujen käsittelyä. Operaattorimme on Maventa.
Muutoksia Läänin Kuljetus -konsernin johdossa

Seuraavat muutokset astuvat voimaan 1.10.2022:
Läänin Kuljetus Oy
Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Anssi Teva. Hänen tehtävänään on koko yhtiön/konsernin johtaminen ja kehitys. Nimitys osa yrityksen laajempaa kehitysprojektia, jolla tavoitellaan uutta askelta kohti parempaa huomista.
Anssi Teva on toiminut ennen uutta tehtäväänsä useissa johtotehtävissä Kesko Oy:llä. Hän on toiminut Tavarataksi Finland Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2011 alkaen.
Marttilan Maanrakennus Oy
Toimitusjohtajana jatkaa Petri Siivo, tehtävänä urakoinnin johtaminen, kehitys ja kannattavuus
Tavarataksi Finland Oy
Tavarataksi Finlandin toimitusjohtajana jatkaa Anssi Teva, varmistaen toiminnan jatkuvuuden.
Liiketoimintajohtajana aloittaa Miko Kaapu, vastaten yhtiön operatiivisesta toiminnasta ja kehityksestä.
Läänin Kuljetus Oy
Mika Laurén
hallituksen puheenjohtaja
040 550 6608
Anssi Teva
toimitusjohtaja
040 758 2446
anssi.teva@laaninkuljetus.fi
