Läänin Kuljetuksella potentiaali muuttuu ammattitaidoksi

Läänin Kuljetuksella uskotaan vahvasti nuorten opiskelijoiden potentiaaliin ja heille halutaan tarjota mahdollisuuksia päästä kiinni työelämään sekä kehittyä ja kasvaa omien vahvuuksiensa kautta.
Liiketoiminnan logistiikka-tradenomiksi opiskeleva Alex on tästä hyvä esimerkki. Hän tuli Läänin Kuljetukselle kesätöihin kuljetussuunnittelijaksi kesällä 2024, bongattuaan ilmoituksen koulun työnhakuportaalissa. Alexilla ei ollut aiempaa kokemusta kiviaineksista tai kuljetusalasta, mutta ilmoituksessa sanottiin, että kokemus on eduksi mutta ei välttämätöntä, joten hän uskaltautui hakemaan paikkaa ja loppu on historiaa.
Alex kuvailee pääsyä uuteen työympäristöön mielenkiintoiseksi kokemukseksi ja hänelle oli palkitsevaa huomata, miten koulun penkillä opittuja asioita pääsi soveltamaan suoraan käytäntöön. Omien sanojensa mukaan hänet otettiin vastaan ”hyvällä fiiliksellä” – kaikki olivat ystävällisiä ja mukavia.
Osaaminen käytäntöön
Aluksi Alex pääsi perehtymään alaan seuraamalla kokeneen kuljetusesimies Markun työskentelyä. Haastavimpana Alex koki työn kokonaisuuden hahmottamisen. ”Ymmärsin miten auto liikkuu, mutta sen hahmottaminen, miten jokin asia tapahtuu työmaalla tai millaista autoa siihen tarvitaan, oli eri asia”, hän luonnehtii. Tärkeää oli päästä näkemään myös käytännössä, miten kaikki tapahtuu, koska sitä ei koulun penkillä opita. Alex vieraili työmailla rekan kyydissä ja tutustui kiviainesalueisiin.
Monipuolinen kuljetussuunnittelijan rooli
Kuljetussuunnittelijan työnkuvan moninaisuus yllätti Alexin positiivisesti. Kuljetusjärjestelyjen lisäksi työhön kuuluu myös mm. hintojen laskemista ja tarjousten tekemistä. Alex kiteyttää työnkuvan naurahtaen: ”Vähän myyntiä, vähän logistiikkaa ja vähän kaikkea”.
Mieluisammaksi työtehtäväksi Alex mainitsee Excelillä laskemisen. Hän kertoo esimerkin isosta projektista, josta tuli iso excel-kaavio, jonka pohjalta lähdettiin sitten laskemaan, kuinka monta tonnia on kuljetettu ja paljonko se maksaa. Kokonaisuus vaati paljon työtä, jotta sen sai laskutettavaan muotoon. Hän kertoo rakentaneensa Excel-pohjaisen laskimen päivittäiseen työhön, jonka avulla saa laskettua tarjouksia ja kuljetuksia nopeasti
Kehitys jatkuu opinnäytetyön myötä
Alex oli nyt toista kertaa kesätöissä Läänin Kuljetuksella ja hänestä on kehittynyt alan ammattilainen. Työnsä ohessa Alex on syventänyt osaamistaan entisestään, sillä hän tekee Läänin Kuljetukselle opinnäytetyötä, jonka aiheena on yrityksen päästöraportoinnin ja -laskennan kehittäminen. Alexin opinnäytetyön pohjalta saamme arvokasta tietoa, miten päästölaskentaa kuuluu tehdä ja miten kuljetusten päästölaskeminen toteutuu käytännössä.
Rento, ammattimainen ja luotettava työyhteisö
Alex on viihtynyt työssään Läänin Kuljetuksella. Hän kuvailee työyhteisöä rennoksi, jossa vallitsee luottamus jokaisen työpanokseen ja annetaan mahdollisuus toteuttaa itseään siinä, missä on hyvä. Alexin tavoitteenaan on valmistua tradenomiksi vielä tämän vuoden aikana. Vaikka tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoinna, Läänin Kuljetus on ollut hyvä ponnahduslauta uralle ja hän jatkaisi mielellään töitä Läänillä, jos tilaisuus siihen aukeaa.
